Sivu 1/1

Soturilaki

ViestiLähetetty: 02.11.2016 19:35
Kirjoittaja Moderaattori
1. Puolusta klaaniasi, jopa hengelläsi. Sinulla voi olla ystäviä muista klaaneista, mutta lojaaliutesi täytyy olla klaanisi, sillä jonakin päivänä voit kohdata heidät taistelussa.
2. Älä saalista tai tunkeile muiden klaanien reviireillä.
3. Klaaninvanhimmat ja pennut pitää ruokkia ennen oppilaita ja sotureita. Oppilaat eivät saa ilman lupaa syödä ennen kuin ovat metsästäneet klaaninvanhimmille.
4. Saalis on tapettu syötäväksi. Kiitä Tähtiklaania sen hengestä.
5. Pennun tulee olla vähintään kuusikuinen ennen kuin voi aloittaa soturikoulutuksensa.
6. Vasta nimitetyt soturit pitävät hiljaisen yön vartiossa sen jälkeen kun ovat saaneet soturinimensä.
7. Kissasta ei voi tehdä varapäällikköä jos tällä ei ole ollut oppilasta.
8. Varapäälliköstä tulee klaaninpäällikkö kun hänet nimittänyt päällikkö kuolee tai eläköityy.
9. Varapäällikön kuoleman jälkeen uusi pitää valita ennen kuunhuipun hetkeä.
10. Täysikuun yön aikaan kaikki klaanit kokoontuvat Nelipuulla klaanikohtaamisessa, jossa ei sallita taistelua.
11. Klaanin reviirin rajat pitää tarkistaa ja merkitä päivittäin. Haastakaa tunkeutuneet kissat.
12. Kukaan soturi ei saa hylätä pentua kivussa tai vaarassa, vaikka tämä olisi eri klaanista.
13. Klaanipäällikön sana on soturilaki.
14. Järkevän kissan ei tarvitse tappaa muita kissoja voittaakseen taisteluita, paitsi jos he ovat soturilain ulkopuolella tai se on välttämätöntä itsepuolustukseksi.
15. Soturi hylkii kotikisun pehmeää elämää.

Muista seurata soturilakia roolipelissä. Jos lakia rikotaan voit saada pääliköltä rangaistuksen.